Elämme individualistisuuden aikakautta. On siis luonnollista, että oppiminenkin tapahtuu oppijan ehdoilla ja opettajan rooli muuttuu moderneissa oppimisympäristöissä sivusta ohjaajan suuntaan. Luennolla tutustuimme Second life -virtuaalimaailmaan ja pohdimme sen hyödyntämistä opetuskäytössä. Pohdimme myös sosiaalisen median variaatioita erilaisilla alustoilla.
Second
life -maailmaa katsellessa ei voi välttyä ajattelemasta tulevaisuuteen sijoittuvia
science fiction -elokuvia tai ylipäätään visioilta digitaalisesta tulevaisuudesta,
jossa teknologia näyttelee suurta roolia myös oppimisessa. Muistan nähneeni
esimerkiksi erään kurssin yhteydessä Nokian tulevaisuuden vision, jossa nainen
herää aurinkoiseen päivään ja asettuu pihanurmikollensa teknisten silmälasien
kanssa. Laitteella hän pystyy hoitamaan yhteydenpitonsa (ja miksei opiskelunsakin)
poistumatta kotoaan. Tulevaisuus näyttää mutkattomalta ja vaivattomalta
teknologian ansiosta – ainakin jos uskomme tämän teknologiajätin sanomaa.
Vai
onko sittenkään näin? Entäs jos kyseessä on noidan kehä: teknologian tuomaa
helpotusta kompensoidaan jatkuvasti kovenevilla vaatimuksilla? Ahdistetaanko
oppilaat ottamaan vastuuta omasta oppimisestaan liian suuressa määrin ja miten
oppilas pystyy varmistumaan, että on oppinut tarpeelliset asiat kun substanssitiedon
sijaan opetuksen painopiste siirtyy oppimaan oppimiseen tai erinäisiin metataitoihin?
Haluan
ainakin itse uskoa itsesäätelyn tuovan mukanaan motivaatiota opiskella
itselleen auktoriteetin sijaan. Perinteisessä peruskoulussa on mielestäni
helppo unohtaa opiskelun fokus ja tarkoitus. Siis ollessaan oppilas. Henkilökohtainen
oppimisympäristö voi tarjota suuremman tunteen itselleen työskentelystä. Informaatioteknologia myös auttaa oppijaa
syventämään tietojaan ja taitojaan itselleen mielenkiintoisista aiheista ilman
esteeksi muodostuvaa vaivannäköä, joka on voinut muodostua jo kirjastoon
kävelemisestä tai pelkästään tiedon vaikeasta löytämisestä.
Yksi asia, joka kiinnitti erityisesti huomioni, oli virtuaalitodellisuuden samaistaminen "oikean" todellisuuden kanssa. Second life -maailman yhteydessä voi ilmeisesti käydä niin, että alkuinnostuksen jälkeen käyttäjä palautuu sosiaalisten kontaktien luomisessa suunilleen samalle tasolle kuin oikeassakin maailmassa, jossa ei normaalisti jutustella jokaisen kaupungilla vastaan tulevan ihmisen kanssa. Nyt siis herääkin epäilys virtuaalisten oppimisympäristöjen yhdestä puolustellusta ominaisuudesta, johon olen itsekin uskonut. Nimittäin siitä, että niiden on ajateltu madaltavan kynnystä tehdä yhteistyötä muiden ihmisten kanssa. Jos todella on niin, että ajan myötä virtuaalitodellisuus tulee saumattomasti osaksi luonnollista ympäristöämme niin menetämmekö ajan myötä yhden teknologiauskoon ajaneen ominaisuuden virtuaalisissa oppimisympäristöissä?
Yksi asia, joka kiinnitti erityisesti huomioni, oli virtuaalitodellisuuden samaistaminen "oikean" todellisuuden kanssa. Second life -maailman yhteydessä voi ilmeisesti käydä niin, että alkuinnostuksen jälkeen käyttäjä palautuu sosiaalisten kontaktien luomisessa suunilleen samalle tasolle kuin oikeassakin maailmassa, jossa ei normaalisti jutustella jokaisen kaupungilla vastaan tulevan ihmisen kanssa. Nyt siis herääkin epäilys virtuaalisten oppimisympäristöjen yhdestä puolustellusta ominaisuudesta, johon olen itsekin uskonut. Nimittäin siitä, että niiden on ajateltu madaltavan kynnystä tehdä yhteistyötä muiden ihmisten kanssa. Jos todella on niin, että ajan myötä virtuaalitodellisuus tulee saumattomasti osaksi luonnollista ympäristöämme niin menetämmekö ajan myötä yhden teknologiauskoon ajaneen ominaisuuden virtuaalisissa oppimisympäristöissä?
Ainiin, se video johon viittasin:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti