keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Knowledge work and learning in information society

Luennolla oli kaksi adobe-connectorin kautta välitettyä luennoitsijaa Tampereen ja Suomen ulkopuolelta, toinen tosin aiemmin äänitettynä. Luennon jälkeen heräsikin kysymys, aiheellisesti, mitä eroa oli luentojen välillä ja oliko suorasta lähetyksestä mitään pedagogista hyötyä. Aiheet olivat myös hyvin erilaisia.

Markus Weilin luento ja artikkeli käsittelivät kasvatuksen, koulun ja tietotyön analysointia verkko- tai verkostolähestymistapojen kautta. Verkkokäsite määritellään Castellsin mukaan niin, että kahden pisten tai solun välinen yhteys on lyhyempi, intensiivisempi tai useammin tapahtuva, jos pisteet sijaitsevat samassa verkossa kuin jos ne sijaitsisivat eri verkoissa tai toinen olisi verkossa ja toinen verkon ulkopuolella.

Verkostoitumista suositellaan lähes kaikille ja kaikilta tahoilta, jo päiväkodissakin voidaan ja osittain toivotaan verkostoituvan tulevaa elämää varten hyödyllisten kontaktien muodossa: ei koskaan tiedä, kenestä leikkikaverista tulee päättäjä, jonka tuttavuus voi olla hyvä asia. Verkostoitumisen tavoitteena on siis aina hyöty, taloudellinen, sosiaalinen, kulttuurinen tms. Hyöty on tarkoitus saada itselle ja muille samaan verkostoon verkostoituville. Toisaalta yliopistossakin puhutaan jatkuvasti verkostoitumisesta: opettajankoulutuksessa puhutaan oman oppimateriaalin jakamisesta toiveena, että itsekin saisi toisten tekemää oppimateriaalia käyttöön. Tällainen verkostoituminen on varmasti hyväksi, tosin lastantarhaikäiset ja koululaiset kannattaisi jättää rauhaan verkostoitumispaineilta ja antaa heidän rauhassa luoda sosiaalisia suhteita ilman hyötypaineita.

Weil tuo esille erittäin tärkeän näkökohdan verkostoista: ne ajatellaan usein pelkästään positiivisiksi asioiksi, mutta onha olemassa esimerkiksi mafian ja muiden rikollisjärjestöjen kaltaisia verkostoja. Ne voivat olla hyviä asioita verkostossa oleville solmuille ja pisteille, mutta verkkon ulkopuolisille jopa tuhoisia. Samoinhan on ajateltu olevan vapaamuurareita, erilaisia ritarikuntia, jotka ovat ympäröivän yhteiskunnan säännöistä piittaamatta valmiita hyödyttämään oman verkostonsa jäseniä. Muutama kuukausi sitten julkisuuteen toi mielipiteensä entinen pääministeri Esko Aho, joka kannatti hyvä veli -verkostoja. Asiasta nousi kamala älämölö julkisuudessa, ja tällaiset verkostot haluttiin kieltää. Millähän perusteilla julkisuuden keskustelijat halusivat sen tehdä: onko joku kuukausitulomäärä, jonka ylittävä palkansaaja on oikeudeton verkostoitumaan? Onko jonkun verkoston luoma hyvä sen osallistujille pois toiselta verkostolta tai verkostoitumattomilta? Kuka on siis oikeutettu verkostoitumaan  ja millä tavoin?

Bonnanon luento käsitteli informaatiotekniikan vaatimuksia opettajankoulutuksessa ja kyseistä prosessia arvioivan mittarin kehittämistä.

Bonnanon artikkelista ja luennosta käy ilmi, että tärkeä edellytys opettajankouluttajien ja sitä kautta tulevien opettajien ICT:n osaamiselle on käsitys itsestä ICT-osaajana. Tämä ei ole yllättävä tutkimustulos ja johtopäätös, samoin on varmasti kaikkien tieteenalojen laita. Matemaattista osaamista koskevissa pisatutkimuksissa on havaittu sama tendenssi myös koululaisten kohdalla, myönteinen käsitys itsestä matematiikan osaajana korreloi selkeästi oppimistuloksiin.

Bonnano käyttää luenollaan UNESCO:n luomaa kolmiportaista teknologisen tietämisen mallia: teknologisen lukutaidolla käsitettäneen peruskäyttäjätaitoja, tiedon syventämisellä soveltamistaitoja ja tiedon luomistasolla nimensä mukaisesti tiedon konstruointia ja tuottamista innovatiivisella tavalla. Monet suomalaiset opettajat ovat korkeintaan alkeissa ensimmäisellä tasolla, miten heiltä ja meiltä voisi odottaakaan, että pystyisimme korkeammille portaille suhteessa oppilaisiimme, ainakaan ilman intensiivistä ICT-koulutusta. Myöskään tiedon tuottamisen ja oppimisen uusia tasoja on vaikeata integroida nykykouluun, ellei opettajien koulutukseen panosteta tällä alueella. Tasa-arvo on kaukana luokista ja kouluista, joissa joku opettaja ei osaa edes avata usb-tikulta tiedostoa ja joku toinen opettaja käyttää sujuvasti Ipad-sovelluksia opetuksensa apuna.